sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Roger Lindberg, suomalaisen musiikin kummisetä

Kauppaneuvos Roger Lindberg (1915 - 2003) muistetaan Musiikki-Fazerin pääomistajana. Nykypolvelle Fazerista tulee varmasti mieleen ”Fazerin sininen”, mutta ennen oli erikseen ”Karamelli-Fazer” ja ”Musiikki-Fazer”. Fazerin musiikkikauppa Aleksanterinkadulla oli paikka, josta helsinkiläiset ostivat levyjä, nuotteja, soittimia ja muuta musiikkiin liittyvää. Asioista perillä olevat tunsivat Lindbergin myös musiikin taustavaikuttajana, joka toimi vuosikymmenet Kansallisoopperan, Svenska teaternin, Sibelius-Akatemian ja Teoston johtoelimissä ja kaksi kautta äänilevyalan kansainvälisen järjestön IFPI:n puheenjohtajana.

Lena von Bonsdorffin kirjoittama Roger Lindbergin elämänkerta (Mentor – mecent – musikhandlare) julkaistiin jo kaksi vuotta sitten sekä ruotsiksi että suomeksi. Se jäi silloin lukematta, luulin jo tietäväni kaiken aiheesta. Ei olisi pitänyt. Vaikka kirja on hieman hymistelevä henkilökuva, se sisältää yllättävän määrän sisäpiirin tietoa suomalaisesta musiikkielämästä. Monet asiat, jotka luulin tunteneeni ennestään, loksahtivat vasta nyt paikalleen. Suosittelen lukemaan alkuperäisen ruotsinkielisen version, jossa on kaikki nyanssit ovat tallella.

Roger Lindberg oli Musiikki-Fazerin perustajan K. G. Fazerin tyttärenpoika. Hänen isosetänsä oli perustanut Suomen Kansallisoopperan. Sibelius oli perhetuttava. Isä oli tunnettu silmälääkäri. Roger Lindberg oli koko ikänsä innokas musiikin harrastaja, ja monien suomalaisten muusikoiden lisäksi Birgit Nilsson, Isaac Stern ja Mstislav Rostropovits olivat henkilökohtaisia ystäviä.

Fazerin-Lindbergin suku kartutti vuosikymmenien mittaan huomattavan omaisuuden, mikä näkyy siitäkin, että Roger Lindberg istui myös useiden pankkien ja vakuutusyhtiöiden hallituksissa. Musiikki-Fazer oli muutakin kuin kauppa Helsingin pääkadulla. Yhtiö omisti pianotehtaan, kustannusliikkeen, konserttitoimiston ja postimyyntiliikkeen ja toimi Steinwayn ja Deccan edustajana Suomessa. Eräässä vaiheessa Lindberg harjoitti myös viinien maahantuontia. 1980-luvulla hän omisti henkilökohtaisesti puolet Finnlevystä, ajan suurimmasta suomalaisesta levy-yhtiöstä.

Lindbergillä oli siis kaksoisrooli monissa musiikkielämän organisaatioissa. Hän valvoi omien yhtiöittensä intressejä, mutta oli toisaalta aidosti innostunut musiikista ja kykeni näkemään kokonaisuuden edun silloinkin kun se eivät hyödyttänyt omaa etua. Kun Kansallisoopperan hallitus sekoili johtajanimityksissä tai Teostossa tehtiin omituisia saarikauppoja, Lindbergin roolina oli paikata haavat ja siivota jäljet – usein myös omasta pussistaan. Hänen toimintansa ulottui moniin suuntiin: hän järjesti Louis Armstrongin ensimmäisen Suomen-vierailun ja oli mukana KOM-teatterin perustamisessa.

Suomen suurimman musiikkiyrityksen pääomistajaa kiinnosti tietysti myös tekijänoikeus. Lindbergin noustessa yhtiön johtoon Teosto-järjestelmä oli jo vakiintunut, mutta naapurioikeuksista ei vielä ollut säädetty Suomessa. Lindberg oli mukana valtuuskunnassa, joka edusti 1960-luvun alussa Suomea Rooman sopimuksesta käydyissä neuvotteluissa. Tekijänoikeuslaki laajennettiin Suomessakin koskemaan muusikoiden ja levy-yhtiöiden oikeuksia. Vuonna 1965 perustettiiin Gramex hoitamaan maksuliikennettä. Monien pienten Euroopan maiden tavoin Suomi suojeli kuitenkin pitkään vain kotimaista levytuotantoa. Yleisradio maksoi kotimaisten levyjen soittamisesta Gramex-korvauksia, mutta ulkomaisista levyistä korvauksia ei maksettu. Poliitikkojen oli vaikea ymmärtää, miksi Suomen pitäisi liittyä sopimukseen, kun suomalaisten levyjen soitosta ulkomailla ei ollut juuri odotettavissa tuloja.

Äänilevyteollisuus kamppaili pitkään Rooman sopimuksen puolesta, ja Roger Lindberg löysi vuonna 1983 pattitilanteeseen ratkaisun. Jos Suomi ratifioisi sopimuksen, kansainväliset äänilevytuottajat sitoutuisivat jättämään korvaukset Suomeen. Kertyneillä varoilla perustettiin Esittävän säveltaiteen edistämiskeskus, joka jakoi vuosittain huomattavaa tukea levytuotantoon. Osa rahoista päätyi tietysti Fazerin pussiin, mutta on selvää, että ESEKin tuella saatiin aikaan paljon merkittävää äänilevytuotantoa, jota ei koskaan olisi syntynyt kaupalliselta pohjalta. Kun vuonna 1985 Suomessa alkoi kaupallinen radiotoiminta, tuelle saatiin muitakin maksajia kuin Yleisradio. EU:ssa tämä järjestely ei enää toimi entiseen tapaan.

Vuonna 1989 valtavasti paisunut Musiikki-Fazer muuttui perheyhtiöstä pörssiyhtiöksi ja Roger Lindberg siirtyi taustalle. Uusi johto ei ollut kiinnostunut kehittämään yhtiötä, ja muutaman vuoden kuluttua Musiikki-Fazer siirtyi Warner Musicin omistukseen. Warner pilkkoi yhtiön osiin, ja monet toiminnot lopetettiin. Aika on ehkä mennyt Musiikki-Fazerin kaltaisten kansallisten musiikin monialayhtiöiden ohi, Suomessa ei enää kannata rakentaa pianoja. Mutta mistä tulevat uudet Lindbergit?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti