Alkaako teosto-järjestelmä murentua?

Kuvittele, että olisit radiotoimittaja ja joutuisit neuvottelemaan erikseen jokaisen ohjelmaasi sisältyvän musiikkikappaleen lähetysoikeudet. Satumaan oikeudet pitäisi hankkia Unto Monosen perikunnalta. Seuraavana olisi Yesterday – kukahan nykyisin omistaakaan Lennonin ja McCartneyn oikeudet? Näin ei tietenkään toimita, sillä suomalaiset radioasemat saavat kaikkien sävellysten radiointioikeudet Teostosta. Hinnasta väännetään joskus kättä, mutta yhden luukun järjestelmä toimii.

Musiikin tekijänoikeusjärjestöt kuten Teosto ovat nerokas sosiaalinen keksintö. Ne tarjoavat musiikin käyttäjille mahdollisuuden hankkia helposti oikeudet lähes kaiken maailmassa sävelletyn musiikin esittämiseen. Tiedän, etteivät aivan kaikki ole samaa mieltä – tekijänoikeusjärjestöt koetaan valvojiksi ja rahastajiksi. Mutta jos Teostoa ja sisarjärjestöjä ei olisi olemassa, vaihtoehtona ei olisi täysi vapaus, vaan valtavasti turhaa vaivaa: musiikin käyttäjät joutuisivat hankkimaan esitysoikeudet monista eri paikoista ja neuvottelemaan joka kerta hinnan erikseen.

 Ensimmäinen musiikin tekijänoikeusjärjestö SACEM perustettiin Ranskassa jo vuonna 1850. Idea osoittautui toimivaksi, ja vähitellen useimpiin maihin on syntynyt vastaavat järjestöt. Järjestelmä on käytännöllinen sekä tekijöiden että käyttäjien kannalta. Tekijänoikeusjärjestöillä on samanlainen ”luonnollinen monopoli” kuin vaikkapa vesilaitoksilla. Ei olisi järkevää, jos samassa kaupungissa olisi monta kilpailevaa vesijohtojen tarjoajaa.

Missään laissa tai kansainvälisessä sopimuksessa ei kuitenkaan säädetä, että joka maassa pitää olla yksi musiikin tekijänoikeusjärjestö. Suomessa on Teosto, Ruotsissa STIM, Saksassa GEMA, Britanniassa PRS, mutta Yhdysvalloissa järjestöjä on kolme: ASCAP, BMI ja SESAC. Tilanteelle on historiallinen selitys. Järjestöistä vanhin, ASCAP, ei huolinut jäsenikseen kaikkia säveltäjiä (ihonvärilläkin oli vaikutusta) ja loi siten edellytykset BMI:n synnylle. SESAC ei ole järjestö vaan yksityinen, voittoa tuottava yritys. Sekin syntyi alun perin edustamaan ASCAPin unohtamia eurooppalaisia operettisäveltäjiä, mutta on sittemmin hankkinut asiakkaakseen mm Bob Dylanin. Amerikkalaiset radioasemat joutuvat siis käytännössä neuvottelemaan kolme tai ainakin kaksi sopimusta.

Mitä tapahtuisi, jos sama tilanne syntyisi Euroopassa? Isossa-Britanniassa on käymässä juuri näin, sillä walesilaiset säveltäjät ovat eronneet PRS:stä ja perustaneet oman tekijänoikeusjärjestön nimeltä Eos.  BBC on maksanut musiikin esittämisestä vuosittain tietyn kokonaissumman PRS:lle. Walesilaiset ovat olleet tyytymättömiä siihen, että PRS muutti vuonna 2007 jakosääntöjään ja väittävät menettäneensä 85 prosenttia tuloistaan. Nyt he haluavat BBC:n kanssa oman sopimuksen. Eosin jäseniksi on jo liittynyt 300 säveltäjää ja musiikkikustantajaa, joilla on yli 30 000 sävellystä.

BBC Cymru, Walesin radio ja televisio on lain mukaan velvoitettu lähettämään säännöllisesti kymrinkielistä musiikkia. Omakielisellä musiikilla on ollut suuri merkitys Walesin kansallismielisyyden nousussa; muistaakseni Walesin piispakin kahlitsi itsensä 1960-luvulla BBC:n lähetysmastoon tukeakseen vaatimuksia kymrinkielisen ohjelmiston lisäämiseksi. BBC on pakkoraossa, koska se ei voi ilman sopimusta lähettää kymrinkielistä musiikkia. Asia on menossa välitystuomioistuimen (copyright tribunal) käsittelyyn.

Veikkaan kuitenkin, että walesilaiset säveltäjät palaavat PRS:n jäseniksi, kunhan korvauksia on jonkin verran korotettu. BBC voi olla säveltäjien suurin tulolähde, mutta tekijänoikeuskorvauksia kertyy myös sadoista pienemmistä puroista. Pitääkö aberystwythiläisen baarin tulevaisuudessa tehdä sopimus sekä PRS:n että Eosin kanssa, jos se haluaa esittää englannin- ja kymrinkielistä musiikkia? Kaksinkertaisen organisaation ylläpitäminen tulisi niin kalliiksi, ettei säveltäjille jäisi mitään. PRS tuskin suostuu siihen, että Eos sopii radiointikorvauksista suoraan BBC:n kanssa, mutta PRS tekee kaiken muun työn.

Euroopassa on viime vuosina tehty paljon työtä musiikin lisensoimisen yksinkertaistamiseksi. Oikeuksien hankkimisen monimutkaisuus on nähty yhtenä syynä piratismin yleistymiselle sekä esteenä uusien palveluiden kehitykselle. EU:n tietoyhteiskuntakomissaari Neelie Kroes on ollut innokas kollektiivisen lisensoimisen puolestapuhuja. Euroopan suuret tekijänoikeusjärjestöt ovat rakentamassa yhteistä tietokantaa, josta musiikin potentiaaliset käyttäjät voisivat helposti löytää lähes kaikkien olemassa olevien teosten oikeudenomistajat. Oikeudet saisi yhdeltä luukulta.

Jokainen haluaisi kuitenkin noukkia rusinat pullasta. Universal Music on yksi kolmesta suuresta monikansallisesta levy-yhtiöstä. Universal Publishing on sen omistama musiikkikustantamo, joka omistaa satojentuhansien sävellysten kustannusoikeudet. Music Week –lehti raportoi pari viikkoa sitten, että Universal on sanonut irti sopimuksensa amerikkalaisten tekijänoikeusjärjestöjen ASCAPin ja BMIn kanssa ja aikoo ryhtyä itse neuvottelemaan edustamiensa sävellysten digitaalisista oikeuksista jakelijoiden kanssa. Ohittamalla tekijänoikeusjärjestöt Universal uskoo saavansa uusilta verkkopalveluilta suuremmat korvaukset. Toinen suuryhtiö Sony harkitsee samaa.

Suomessa ei olisi mahdollista, että suomenruotsalaiset säveltäjät tai Universal Music ryhtyisivät neuvottelemaan musiikin lähetysoikeuksista suoraan radioasemien kanssa. Tekijänoikeuslaki antaa Teostolle yksinoikeuden edustaa radioon päin kaikkia maailman säveltäjiä.  Tämä ”laajennettu sopimuslisenssi” ei kuitenkaan koske digitaalisia oikeuksia. EU on pyrkinyt tietoisesti lisäämään tekijänoikeusjärjestöjen välistä kilpailua, vaikka kenelläkään ei ole selvää kuvaa siitä, mihin tämä tulee johtamaan. Kauhuskenariossa muutama suuri kustantaja ryhtyy itse sopimaan tuottoisimmista oikeuksista muutaman suuren jakeluyrityksen kanssa. Tällä lailla ne pystyvät ehkä hinaamaan kansainvälisesti kysytyn, ajankohtaisen musiikin hinnan mahdollisimman ylös. Vanhojen kansallisten tekijänoikeusjärjestöjen tehtäväksi jäisi vähemmän kysytyn paikallisen ohjelmiston hallinnointi sekä korvausten kerääminen pienistä kohteista, kuten konserttien ja tanssien järjestäjiltä, diskoilta ja baareilta. Aika näyttää, pysyykö nykyinen ”teosto-järjestelmä” pystyssä vai alkaako se murentua.