lauantai 2. helmikuuta 2013

Hyvitysmaksu-uudistus etenee sittenkin EU:ssa

Olin juuri saanut valmiiksi eilisen kirjoitukseni hyvitysmaksuista, kun EU julkaisi tiedotteen entisen lakiasiainkomissaari António Vitorinon ehdotuksesta järjestelmän uusimiseksi. EU antoi marraskuussa 2011 tehtävän Vitorinolle sen jälkeen, kun järjestelmään oli kohdistettu arvostelua muun muassa siksi, että maksujen taso vaihtelee jäsenmaiden välillä suuresti, eikä Isossa-Britanniassa niitä peritä lainkaan.

Osa Vitorinon ehdotuksista koskee maksun perintään liittyviä teknisiä uudistuksia, esimerkiksi sitä, missä maassa maksu peritään kun hyvitysmaksun alaista tavaraa myydään EU:n sisällä yli rajojen. Ehdotuksesta nousee kuitenkin esiin kolme keskeistä kohtaa.
Ensinnäkin Vitorinon mielestä hyvtysmaksun sijasta tulisi kehittää voimakkaasti Spotifyn ja verkkomusiikkikauppojen kaltaisia lisensoituja, maksullisia palveluita. Tällä tavoin hankitun aineiston kopioinnista ei enää voisi periä hyvitysmaksua, vaikka kuluttaja siirtäisikin hankkimansa aineiston toiselle alustalle.  
Toiseksi, vastuu maksun suorittamisesta tulisi siirtää valmistajilta ja tukkuliikkeiltä vähittäiskauppaan.
Kolmanneksi, EU:n tulisi määritellä yksityisen kopioinnin haitat siten, että direktiiviä voitaisiin soveltaa johdonmukaisesti kaikissa jäsenmaissa.
Vitorinon ehdotuksesta on toistaiseksi saatavissa vain lyhyt lehdistötiedote, joten sitä ei ole mahdollista kommentoida yksityiskohtaisesti. Emme tiedä, miten esimerkiksi maksullisten palveluiden kehittäminen tai hyvitysmaksujen kerääminen vähittäiskaupasta (”retailers”) aiotaan käytännössä toteuttaa. Selvää kuitenkin on, että näin suuret muutokset vaativat uutta direktiiviä, joka taas ei synny aivan käden käänteessä. Suomen hallituksen lupaus hyvitysmaksun uudistamisesta vuoden 2014 alusta tuntuu yhtä epätodennäköiseltä kuin kuntauudistuksen onnistuminen.
Hyvä puoli asiassa on se, että kun direktiivi joka tapauksessa uudistetaan, nyt on mahdollisuus harkita asiaa kaikin puolin uudestaan puhtaalta pöydältä. Nyt olisi myös korkea aika ryhtyä keräämään puolueetonta tutkimustietoa yksityisen kopioinnin todellisista taloudellisista vaikutuksista ja väitetyistä haitoista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti