maanantai 8. lokakuuta 2012

Syövätkö piraatit vuosittain 185,000 työpaikkaa?

”Piratismin vaikutuksia EU:ssa selvitti maaliskuussa 2010 Brysselissä julkaistu tutkimus, jonka mukaan vuonna 2008 eurooppalaisilta luovan teollisuuden aloilta hävisi yli 185 000 työpaikkaa. Alan taloudellisten menetysten arvioidaan olleen 10 miljardia euroa. Pääsyyksi tutkimus löysi laittoman nettipiratismin. Vuoteen 2015 mennessä piratismin ennustetaan vievän luovilta aloilta 1,2 miljoona työpaikkaa. Piratismi uhkaa luovia aloja Euroopassa, vuoteen 2015 mennessä arvioidaan menetettävän tuloja 240 miljardia euroa.”

Tämä uutinen löytyy Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskuksen nettisivuilta. Sen lähteenä on ranskalaisen Tera Consultants – yhtiön julkaisema tutkimus Building a Digital Economy: the Importance of Saving Jobs in the EU's Creative Industries, jossa arvioidaan piratismin taloudellisia vaikutuksia Euroopassa. Linkki tutkimukseen löytyy monien organisaatioiden, mm Unescon sivuilta. Tutkimuksen tilaaja oli kansainvälinen kauppakamari ICC.

Tutkimuksen asetelma on kiinnostava. Tutkijat (joiden nimiä ei mainita) ovat ensin arvioineet ”luovan teollisuuden” taloudellista merkitystä Euroopassa ja päätyneet tulokseen, jonka mukaan ala edustaa 6,9 prosenttia Euroopan taloudesta ja 6,5 % työvoimasta. ”Luova teollisuus” tarkoittaa samaa kuin WIPO:n käyttämä termi ”copyright-based industries”. WIPO on vuonna 2003 julkaissut ohjekirjan ”Guide on Surveying theEconomic Contribution of the Copyright-Based Industries”, jota on käytetty Suomessakin.

Sen jälkeen tutkijat ovat keränneet tietoja äänilevy- ja elokuva-alan liikevaihdosta ja laittomasta kopioinnista viidessä suurimmassa EU-maassa vuosina 2004 – 2008. Liikevaihdon todetaan laskeneen. ”Vaikka piratismi ei olekaan ainoa syy myynnin laskuun, se on epäilemättä tärkein syy”, raportissa arvioidaan. Seuraavaksi tutkijat ovat laskeneet, kuinka paljon työntekijöitä on näillä aloilla ja arvioineet, millaisen laskun piratismi on aiheuttanut työpaikkojen määrässä. Luvut on yleistetty koskemaan kaikkia EU-maita käyttäen kertoimena bruttokansantuloa. Näin on päädytty kymmenen miljardin euron ja 185 000 työpaikan menetykseen. Kun näin laskettu trendi on ekstrapoloitu vuoteen 2015, päädytään 1,2 miljoonan työpaikan menetykseen, mikäli EU:n politiikassa ei tapahdu mitään ”merkittäviä käänteitä” (tutkijoiden ilmaisu).

Jos lautojen kysyntä laskee, sahoja suljetaan ja työntekijät joutuvat työttömiksi. Hypoteesi on kiinnostava ja tulokset saattavat olla oikeita, mikäli laskelmien perustana käytetyt luvut ja kertoimet voidaan todentaa. Olen yrittänyt lukea raporttia samalla tavalla kuin tieteelliseen lehteen tarjottua artikkelia, josta toimitus on pyytänyt lausuntoa. Onko hypoteesi uskottava, voidaanko käytetyt lähteet varmentaa, onko laskelmat tehty oikein, perustuvatko päätelmät faktoihin?
 

Faktoja, olettamuksia ja epäselvyyksiä

 

Myyntilukuja ja niiden laskua koskevat tiedot ovat sinänsä melko selviä. Samoja tietoja löytyy eri maiden kansallisista tilastoista. Tapa, jolla TERA:n tutkijat esittävät luvut, on kuitenkin monissa tapauksissa epäselvä. Esimerkiksi Italiaa koskevissa luvuissa sivulla 27 todetaan, että italialaiset käyttivät vuonna 2008 1,700 miljoonaa euroa audiovisuaalisiin tuotteisiin ja ”viidessä vuodessa audiovisuaalisten tuotteiden kysyntä putosi 15  %”. Samalla sivulla olevasta taulukosta ilmenee kuitenkin, että myynti oli 3,983 miljoonaa euroa ja laskua vuodesta 2004 on ollut 10 %. Alaviitteessä 14 samalla sivulla todetaan, että ”paikallisten markkinoiden pudotus vuoden 2004 jälkeen on ollut 41 % ”. Tietojen arviointia vaikeuttaa, että ainoa viite on toisen konsulttiyhtiön (Price, Waterhouse and Cooper) vuonna 2009 laatima selvitys. Muutos ei voi olla samanaikaisesti 10, 15 ja 41 %. Kysyin TERA:lta sähköpostitse selitystä, mutta en saanut vastausta.

Seuraavaksi on arvioitu, että Italiassa menetettiin vuonna 2008 791 miljoonaa euroa audiovisuaalisten tuotteiden piratismin vuoksi. Luku on suurempi kuin viidessä vuodessa tapahtunut myynnin lasku (423 M€). Tämä edellyttää, että piratismi on aiheuttanut laskua jo vuonna 2004, mutta vertailulukuja piratismin kehityksestä ei esitetä. Tutkijat eivät myöskään pohdi, olisiko jokin muu ilmiö – esimerkiksi lama tai rakennemuutos - voinut vaikuttaa laskuun. Liitteessä 1 ilmoitetaan, että Italiassa tehdään vuosittain 147,990,000 laitonta tiedostonlatausta (s. 51), mutta mistään ei käy ilmi, mitä vuotta tieto koskee. Poikkeuksellisen tarkan luvun lähteeksi ilmoitetaan Federazione Anti - Pirateria Audiovisiva, joka on suunnilleen TTVK:ta vastaava italialainen järjestö. En löytänyt järjestön sivuilta vastaavia tietoja.

Piratismin vaikutusten arvioimiseksi on kehitetty monimutkainen laskennallinen malli. Tutkijat ovat aivan oikein todenneet, että piratismi ei vaikuta kaikkien tuotteiden kysyntään samalla lailla. TERA on arvioinut sen vähentävän DVD-levyjen myyntiä 8 % ja elokuvissa käyntiä 4 % latausten määrään verrattuna. Näin saatu luku on kerrottu tuotteiden keskimääräisellä hinnalla ja oletettu, että kärsitty menetys on tämän suuruinen.

Malli tuntuu uskottavalta, kunnes lukija huomaa, että TERA on arvioinut myös piratismin vaikutuksia television talouteen. Yhden tv-ohjelman hinnaksi (unit retail price) on ilmoitettu 0.055 € ja kertoimeksi 25 %. Siitä, miten lukuihin ja kertoimiin on päädytty tai mitä empiiristä näyttöä niiden tueksi löytyy, ei sanota mitään. Lukujen lähteeksi on ilmoitettu vain ”TERA Consultants estimate”. Miksi DVD-levyjen kerroin on 8, eikä 4 tai 16 tai jokin muu? Avoimeksi jää myös, millaisen mekanismin kautta laittoman latauksen oletetaan vaikuttavan television talouteen.
 

Negatiiviset ja positiiviset vaikutukset

 

Tutkimuksen keskeisenä tuloksena on pidetty laskelmaa piratismin vaikutuksesta työpaikkoihin. TERAn mukaan eurooppalaisilta luovan teollisuuden aloilta hävisi vuonna 2008 yli 185 000 työpaikkaa. Pääsyyksi tutkimus löysi nettipiratismin. Vuoteen 2015 mennessä piratismin ennustetaan vievän luovilta aloilta 1,2 miljoona työpaikkaa. Tämä on ymmärrettävästi herättänyt huolestumista.
Työpaikkoja koskeva osa tutkimuksesta mahtuu puoleen sivuun. Koko tulos perustuu olettamukseen, jonka mukaan työpaikkojen määrä vaihtelee lineaarisessa suhteessa piratismin määrään. Ensin on arvioitu eri lähteiden perusteella audiovisuaalisten alojen työvoiman määrän suhde kokonaismyyntiin viidessä maassa (vuotta ei ilmoiteta). Saatu suhdeluku on kerrottu TERAn arvioimalla piratismin aiheuttamien tappioiden määrällä ja näin päädytty laskelmaan menetetyistä työpaikoista.
Hämmästyttävää kyllä, laskelmissa ei ole lainkaan huomioitu työpaikkojen määrän todellista kehitystä vuosina 2004 – 2008 eikä niitä ole verrattu toteutuneeseen myyntiin. Lukujen pitäisi olla helposti saatavissa, mutta niitä ei lainkaan esitetä. Tiedot 185 000 ja 1,2 miljoonan työpaikan menetyksestä perustuvat siis ainoastaan matemaattisiin malleihin, eikä tutkijoita kiinnosta, miten työpaikkojen määrä on oikeasti muuttunut tutkimusajanjaksolla.
Tekijänoikeuden taloudellisten vaikutusten tarkastelussa käytetään yleisesti kansainvälisen tekijänoikeusjärjestön WIPOn mallia, johon myös TERAn tutkijat viittaavat. WIPO jakaa ”tekijänoikeusteollisuuden” neljään sektoriin. Ydinalueen muodostavat alat, kuten äänilevy- ja elokuvateollisuus, joiden tuotanto on kokonaisuudessaan tekijänoikeuden alaista. Lisäksi laskelmissa otetaan huomioon ”tekijänoikeudesta riippuvainen teollisuus” (interdependent  copyright industries), ”osittain tekijänoikeudesta riippuvainen teollisuus” (partially dependent copyright industries) sekä tukialat (non-dedicated support industries). Musiikin alalla ensimmäiseen kategoriaan kuuluvat esimerkiksi muusikot, levy-yhtiöt ja konserttien järjestäjät, toiseen soittimet ja studiolaitteet, kolmanteen tyhjien cd-levyjen valmistajat ja neljänteen vaikkapa autoilijat, jotka muun ohella kuljettavat levyjä ja muusikoita. Laskettaessa tekijänoikeuden taloudellisia vaikutuksia ydinalueiden liikevaihto huomioidaan sataprosenttisesti, muut alat portaittain alenevilla kertoimilla.
Jos käytetään WIPOn mallia, joudutaan ottamaan huomioon se mahdollisuus, että piratismilla on saattanut olla myös positiivisia vaikutuksia talouteen. Vaikka muusikot ja levy-yhtiöt jäisivät ilman rahojaan, piratismi voi hyvinkin lisätä tyhjien dvd-levyjen, laajakaistaliittymien ja tietokoneiden myyntiä. Työpaikkojakin saattaa syntyä lisää. Vaihtoehtoisena hypoteesina voitaisiin jopa esittää, että piratismilla on ollut merkittävä vaikutus laajakaistaliittymien nopeaan leviämiseen Euroopassa ja tätä kautta kokonaistyöllisyyteen. Helposti saatavissa oleva sisältö houkutteli useampia hankkimaan uutta tekniikkaa.
TERAn arviossa kokonaisvaikutukset on sivuutettu. Ongelma on ratkaistu siten, että TERA ei käytä laskelmiensa pohjana WIPOn mallia vaan itse kehittämäänsä suppeampaa mallia, jossa huomioidaan ainoastaan ydinalat. TERAn mukaan tällä tavoin saadaan ensi kertaa ”tarkempi arvio luovan teollisuuden todellisesta panoksesta Euroopassa” (s. 14) kuin WIPOn mallissa. Muuten ratkaisua ei perustella.
Vaikka piratismilla olisi myös positiivisia vaikutuksia EU:n taloudelliseen kehitykseen, se ei ole puolustus ilmiölle. Tekijänoikeus on olemassa juuri siksi, että rahat ohjautuisivat sisällön tuottajille. Mutta jos tutkimuksessa löytyisi negatiivisten vaikutusten lisäksi merkittäviä positiivisia vaikutuksia, tämä pakottaisi ehkä arvioimaan uudelleen nykyisen tekijänoikeuslain toimivuutta. Nyt kysymys on tietoisesti suljettu tutkimuksen ulkopuolelle.
 

Konsultti vai tutkija?

 

Vaikka olenkin suhtautunut TERAn tutkimukseen kriittisesti, se tarjoaa mielenkiintoisen matemaattisen mallin piratismin taloudellisten vaikutusten tutkimukselle. Jos TERAn laskelmille saataisiin empiiristä tukea, tietäisimme paljon enemmän. Nyt luvut ovat vain arvauksia.
Tutkimus herättää yleisempiä kysymyksiä. Tekijänoikeuden taloudesta ja piratismista on tullut Euroopassa merkittävä poliittinen kysymys. Kuitenkin siitä on vähän riippumatonta tieteellistä tutkimusta. Päätöksentekijät joutuvat luottamaan lähes yksinomaan etujärjestöjen ja konsulttien kokoamaan tietoon. Miksi näin on?
Akateeminen tutkimus ei ole kallista, ja siihen on usein saatavissa riippumatonta rahoitusta esimerkiksi Suomen Akatemialta. Tutkimuksen taso varmistetaan moneen kertaan vertaisarvioinnissa. Tutkijoiden edellytetään noudattavat tiukkoja eettisiä sääntöjä ja ilmoittavan käyttämänsä lähteet niin, että toiset tutkijat voivat myöhemmin seurata päättelyketjua ja varmistaa tulokset – tai osoittaa ne vääriksi. Haittapuolena voi olla työn hitaus sekä se, ettei tutkija useinkaan pysty tarjoamaan varmoja vastauksia. Kokonaiskuva syntyy vasta useiden tutkijoiden työn tuloksena.
Usein on helpompi käyttää tutkimustyötä tarjoavia konsulttifirmoja. Niissäkin on pitkälle koulutettuja työntekijöitä, mutta akateemisen lähdekritiikin tai vertaisarvioinnin paine ei häiritse työtä. Poliitikoilla ja virkamiehillä ei ole sellaiseen aikaa. Tutkimukset valmistuvat nopeasti ja tulokset ovat vakuuttavia, kun tutkijat eivät pohdi liian monia vaihtoehtoja. Kun kysyy konsultilta, ei tarvitse pelätä epämiellyttäviä vastauksia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti